Olohuoneessa sohvilla istuu Mr. Aqeel, armeijan entinen luutnantti, hänen vaimonsa ja kaksi persialaista kissaa. Minun vieressäni istuu turvallisesti Mr. Aqeelin vaimo. Lattialla ryömii hänen nuorimmaisensa, pieni Yasim, joka on kaikkien huomion keskipisteenä. Luutnantin vaimo kysyy mitä olin mieltä yläkerran asunnosta. Ensireaktioni ei ollut täysin positiivinen totta puhuen. Oli myöhä, takana pitkä päivä ja pirun väsyneenä halusin nukkumaan.  Olimme ajaneet talolle monimutkaista reittiä, enkä tiennyt yhtään missä päin Kaupunkia olimme. Ajattelin, että jos asuisin täällä saisin joka päivä jännittää löydänkö takaisin kotiin.  Lupasin perheelle harkitsevani asiaa ja lähdin tutulla Mehranilla takaisin kohti majapaikkaa.

Autossa Mr. Aqeel kertoi oman mielipiteensä. Hänestä tämä paikka oli ehdottomasti paras, se olisi kovin lähellä kouluani ja turvallinen alue. Ihmettelin hetken mutta sitten huomasin että parin minuutin ajomatkan jälkeen olimme kääntyneet juuri sille isolle tielle jonka varrella kouluni sijaitsee.

Päätös oli helppo. Tässä valtavassa kaupungissa olin käytännöllisesti katsoen paitsi kouluni vieressä, mutta myös aivan lähellä kaupungin parhaita ostosalueita ja ravintoloita. Siis aivan Keskustassa.

Pysähdyimme matkalla vanhassa kaupungissa ja söimme kadun vierustalla khoijaa. Kylmä maito ja jäätelö viilensivät kuumassa illassa. Ehkä tämä Kaupunkiin muutto ei sittenkään ole kovin niin kovin kivulias projekti.