Ramadan. Muslimien pyhä kuukausi jolloin paastotaan päivät ja syödään auringon laskun ja nousun välinen aika. Etupäässä Ramadanin aikana ollaan poissaolevia ja nukutaan.

Paras aika päivästä on juuri ennen Iftaria, hetkeä auringon laskiessa jolloin päivä paaston voi lopettaa syömällä ensin taatelin, ja sitten valtavat määrät muuta ruokaa.  Iftarin lähestymisen voi lukea kaupungista: tiet täyttyvät kotiin kiirehtivistä autoista ja pian on hiljaista, kadut kauniita tyhjyydestä.  

Juuri ennen iltakuutta parvekkeelle leijailee päivän ensimmäinen ruoan tuoksu. Alhaalla keittiöissä naiset kiirehtivät varmistamaan että kaikki on valmista kun moskeijan kaiuttimista lauletaan lupa aloittaa syöminen.

Eräs nopeasti oppimani läksy: juuri ennen iftaria ei kannata turvautua taksikyytiin. Ensimmäisen kerran elämässäni ruppanen Suzuki Mehran ohitti uudenkarhean Hondan, kuskin kaahatessa niin paljon kuin autosta lähtee, samalla vastaten kännykkään josta vaimon vihainen ääni kuuluu takapenkille asti, miehen yrittäessä arvioida kuinka kauan vielä ennen kuin on vihdoin kotona.

Juuri ennen iftaria kuskit muistuttavat huolestuttavasti Suomen maaseudulla baarien sulkemisajan jälkeen vastaan tulevia urhoja. Veren sokeripitoisuuden alhaisuus vaikuttaa yllättävän samalla tavalla ajokykyyn kuin lähikuppilassa illan aikana nautitut Olvit. Varsinkin kun iso osa kuskin tarkkaavaisuudesta menee kännykän kellon katsomiseen.

Silloin on parempi olla kotona, nauttia hiljentyvästä kaupungista ja kuunnella sen kollektiivista helpotuksen huokausta siitä että aivan pian saa taas syödä.